ALT.fi etusivu - yhdistyksen kotisivut

Yhdistyksen kotisivut ja extranet – ALT

Uudistimme asiakkaamme Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n (ALT) kotisivut ja extranetin. Yhdistyksen kotisivut vietiin WordPress-pohjalle, parannettiin saavutettavuutta ja samalla raikastettiin sivujen ilmettä.

ALT on asiakkaamme jo vuodesta 2010 ja olemme vastanneet myös heidän kahdesta edellisestä kotisivujen uudistuksesta. Tällä kertaa uudistukseen lähdettiin, sillä sivujen ulkoasua ja käytettävyyttä haluttiin kehittää.

Kotisivujen suunnittelu ja toteutus

Kotisivujen sisältöjen ja rakenteen suunnittelussa hyödynsimme ALTin olemassa olevia sivuja. Valikoiden hierarkian ja tekstisisällöt säilytimme pitkälti ennallaan. Toimme myös kaiken sisällön vanhasta järjestelmästä uuteen, jolloin uudistus oli helppo asiakkaan näkökulmasta.

Käyttäjälle näkyviä muutoksia tapahtui ennen kaikkea sivujen ilmeessä sekä tietyissä ohjauspoluissa, joita selkeytimme. Esimerkiksi etusivulla ajankohtaiset aiheet nostettiin paremmin esille.

Ylläpitäjälle suurin muutos oli kotisivualustan vaihdos. Uudet yhdistyksen kotisivut toteutettiin WordPress-alustalle, jonka etuja ovat muun muassa sen helppo ylläpito, päivittyvyys ja yhteensopivuus eri kolmansien osapuolien palveluiden kanssa.

Yhdistyksen kotisivujen saavutettavuus

Saavutettavuus on monille organisaatioille ajankohtainen asia ja niin se on myös yhdistyksille, jotka haluavat palvella jäseniään mahdollisimman hyvin.

Pyrimme aina toteuttamaan kotisivut mahdollisimman saavutettaviksi – silloinkin, kun siitä ei ole asiakkaan kanssa erikseen sovittu. Saavutettavia sivuja on helppo käyttää ja sisältö on helppo hahmottaa oli ruudun toisella puolella sitten keskivertokäyttäjä tai henkilö, jolla on fyysisiä tai kognitiivisia haasteita.

ALTin uudistettujen kotisivujen saavutettavuuteen päästiin muun muassa koodin teknisillä määritteillä sekä visuaalisen ilmeen riittävällä kontrastilla ja fonttikoolla.

Extranet ja uutiskirjeet jäsenviestintään

Osana projektia uudistimme ALTin kotisivujen extranetin sekä toiminnallisuuden uutiskirjeiden lähettämistä varten.

ALTin jäseniä ovat noin 700 autoliikennealalla toimivaa yritystä ja niiden yhteensä noin 24 500 työntekijää. Extranet tarjoaa yhdistyksen jäsenille vielä kotisivuja kattavammin tietoa muun muassa kuljetusalaan liittyvistä lakiasioista.

Extranetin lisäksi ALT voi viestiä jäsenilleen uutiskirjeiden avulla. Asensimme yhdistyksen uusille kotisivuille lisäosan, jolla ALT voi lähettää uutiskirjeet maksutta suoraan kotisivujen hallintapaneelista.

Yhdistyksen kotisivujen visuaalinen ilme

ALTin verkkosivujen ilmeessä toistuu logon sininen väri ja sen eri sävyt. Korostusväreinä sivuilla toimivat keltainen ja akvamariini.

Verkkosivujen ulkoasu on selkeä ja helposti hahmotettava. Hienovaraista dynaamisuutta sivuille tuovat rauhalliseen tahtiin vaihtuva pääkuva sekä palvelukuvakkeiden liukuva grafiikka.

Yhdistyksen visuaalista ilmettä olemme kehittäneet myös aiemmissa uudistuksissa. Aiemmin uudistimme mm. yhdistyksen yleisesitteen, käyntikortit sekä PowerPoint- ja asiakirjapohjat.