Verkkovuosikertomus

Yhä useampi yritys luopuu perinteisistä painetuista vuosikertomuksista ja julkaisee sähköisen vuosikertomuksen. Osa toimijoista käyttää siirtymäkauden aikana molempia rinnakkain. Verkkovuosikertomus tarjoaa helpomman lukukokemuksen eri medioissa. Sen lisäksi, että verkkoversio on perinteistä ekologisempi, sillä voidaan myös saavuttaa vaivattomasti suurempia lukijajoukkoja.

Ekologisempi lukukokemus

Nykyaikana on otettava huomioon myös ekologiset seikat. Sähköinen vuosikertomus on huomattavasti ympäristöystävällisempi tapa saavuttaa suurempia lukijajoukkoja kuin painattaa vuosittain paperinen versio. Varsinkin nuoremman sukupolven edustajille verkkojulkaisu on itsestäänselvä valinta sen helpon saavutettavuuden takia. Koska toteutus on responsiivinen, sen lukeminen on helppoa lähes millä tahansa laitteella.

Verkkovuosikertomuksen PDF-versio kasvattaa lukijajoukkoa

Nopea.media-palvelu tekee WordPress-sivustolle syötettyjen tietojen pohjalta automaattisesti myös PDF-version, minkä voi printata tai lähettää vaikkapa sähköpostin liitteenä. Palvelu on saatavissa myös ominaisuuksilla, jotka tekevät siitä painolaatuisen suuremmilla resoluutioilla sekä leikkuumerkeillä. Näin sen voi halutessaan myös painattaa ja palvella myös niitä lukijoita, jotka kaipaavat perinteisempää lukukokemusta.

Elävyyttä dynaamisilla graafeilla

Yksi verkkoversion etu verrattuna perinteiseen on se, että WordPressin selkeän ja ymmärrettävän ylläpitojärjestelmän avulla vuosikertomukseen on vaivatonta lisätä dynaamisia graafeja. Dynaamiset elementit lisäävät elävyyttä. Tiedon visualisoiminen pysty-, piirakka- ja viivakaavioilla on tehty todella helpoksi. Kätevän esikatselu-toiminnon avulla oman julkaisun ulkoasua voi tarkastella reaaliaikaisesti. Dynaamisten graafien lisäksi myös kuvien, videoiden, sisältönostojen, taulukoiden, lomakkeiden ja karttojen lisääminen julkaisuun on vaivatonta.

Järjestelmä taipuu moneen

Järjestelmällä voi toteuttaa verkkovuosikertomuksen lisäksi myös muunlaisia raportteja, kuten

  • ympäristöraportti
  • yritysvastuuraportti
  • tuotekatalogi
  • tuoteluettelo

Katso referenssimme:

Verkkovuosikertomus harkinnassa?

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!
Keskustelen mielelläni veloituksetta toiveistanne ja teille sopivimmista ratkaisuista.

    verkkovuosikertomus, PDF-vuosikertomus, painettu vuosikertomus ja verkkosivut Verkkovaraanilta
    Jesse Kivialho, toimitusjohtaja
    jesse.kivialho@verkkovaraani.fi, puh. 050 46 123 46