[…]
Tuholaistorjuntakeskuksen Google Ads -mainonnan kehittäminen

[…]
Naantalin Energia oli aloittanut bloggaamisen Blogspot -alustalla. Kun blogi oli todettu toimivaksi ja säännölliseksi toimenpiteeksi, halusivat he siirtää blogin osaksi Verkkovaraanin toteuttamaa Naantalin Energian verkkosivustoa. Verkkovaraani suunnitteli blogille muun verkkosivuston kanssa yhtenäisen ulkoasun, jonka jälkeen sekä olemassaolevat blogit siirrettiin uudelle alustalle että uudet julkaistiin siellä. […]
[…]
Pientaloteollisuus ry:n koordinoimalle Järki kotiin -kampanjalle toteutettiin kampanjasivusto. Pientaloteollisuus on ollut Verkkovaraanin asiakas jo vuodesta 2010. Pientaloteollisuus ry:n ja kumppaniyritysten kanssa toteutettu kampanjasivusto tukee pientalojen asemaa ja rohkaisee omakotitalosta haaveilevia toteuttamaan unelmansa. Kaikki kampanjaan liittyvä on koottu kampanjasivustolle, jonka tarkoitus on kertoa kampanjasta tarkemmin. Sivustolla on muun muassa kampanjavideoita, teesejä sekä faktatietoa omakotiasumisesta. Kampanjasivuston hyviä […]
Digitaalinen markkinointi on maailmalla nopeimmin kasvava markkinoinnin muoto. Sen pääasiallinen tehtävä on saada potentiaalinen ostaja ottamaan itse yhteyttä markkinoijaan. Tämänkaltainen passiivinen markkinointi saadaan aikaiseksi esimerkiksi uutiskirjepalvelulla. Uutiskirjeen tarkoitus on herättää mielenkiinto, saada vastaanottaja tutustumaan sisältöön ja klikkaamaan verkkosivuille. Uutiskirjeen lähettäminen on helppo ja nopea tapa tavoittaa tuhansia vastaanottajia, jakaa informaatiota ja pitää yritys asiakkaiden muistissa […]
Verkkovaraani toteutti Betesdalle tyylikkään blogin. Verkkovaraanin asiakas Betesda-säätiö halusi viestiä asiakkailleen ja muille sidosryhmilleen laajemmin ja tuttavallisemmin. He päättivät ryhtyä julkaisemaan työntekijöiden ja asukkaiden tarinoita Betesda-kotien tapahtumista. Verkkovaraanin ratkaisuilla Blogi-moduulin lisääminen Betesdan sivustolle oli helppoa. Ulkoasu toteutettiin vastaavaksi kuin muukin verkkosivuston sisältö. Bloggaaminen aloitettiin vuodenvaihteesta ja tammi-helmikuussa tekstejä on syntynyt jo kymmenen kappaletta! […]
Kehitimme pitkäaikaisen asiakkaamme Kuljetusalan lakiasiaintoimisto KALTin digitaalista markkinointia. Projektissa teimme muun muassa: Sivuston sisällön läpikäynnin hakukoneoptimoinnin näkökulmasta Markkinointisuunnitelman Laskeutumissivun Google AdWords-mainokset Mainosten seuranta 2 kuukauden seurantajaksolla Seurantajakson aikana KALTin sivuston kävijämäärä nousi selvästi ja laskeutumissivun kautta tuli yhteydenottojakin. Kuljetusalan lakiasiaintoimisto KALT on erikoistunut auto- ja kuljetusalan yritysten ja yrittäjien kaikenlaisten oikeudellisten asioiden hoitamiseen. Se hoitaa yritysten […]
Verkkovaraanin ratkaisuilla on toteuttavissa valmiit sivupohjat laskeutumissivuja varten, jolloin laskeutumissivujen sisällön suunnittelu ja toteutus on helppoa tehdä kenen tahansa toimesta. Laskeutumissivujen tavoitteena on esimerkiksi yhteystietojen kerääminen, näkyvyyden lisääminen tai tuotemyynnin kasvattaminen. Sivustolla vierailevan ihmisen halutaan toimivan tietyllä tavalla ja siksi laskeutumissivulla onkin hyvä kiinnittää kävijän huomio selkeään ja hyvin vetoavaan tarjoukseen heti poistamalla laskeutumissivulta kaikki […]
Uutiskirjeitä voi käyttää moneen tarkoitukseen: myyntiin, ajankohtaisten asioiden kertomiseen ja sisäiseen tiedottamiseen. Uutiskirjeitä voi myös postittaa kohdennetusti eri käyttäjäryhmille sen mukaan, keitä viesti koskee ja keitä sillä halutaan tavoittaa. Uutiskirjeen tilaavat ne, jotka ovat jo valmiiksi kiinnostuneita sisällöstäsi. Siinä suhteessa uutiskirje eroaa olennaisesti mm. somesta ja verkkosivuista, joiden avulla usein yleisluontoisempaa sisältöä tarjotaan tarkemmin määrittelemättömälle, todelliselle […]
Verkkovaraanin toteuttamat sivustot löytyvät erinomaisesti Google-hausta. Esimerkiksi Sténin, Kimetin ja Teknokemian yhdistyksen sivustot löytyvät heille tärkeillä hakusanoilla heti ensimmäisenä Google-hausta. Erinomaisiin tuloksiin on päästy Verkkovaraanin hakukoneoptimoidulla eAdmin-sisällönhallintajärjestelmällä ja hyvällä sisällöntuotannolla. Verkkovaraani on kehittänyt omaa eAdmin-sisällönhallintajärjestelmäänsä jo 19-vuoden ajan, ja yksi sen merkittäviä ominaisuuksia on hyvä hakukonelöydettävyys hakukoneoptimoinnin avulla. Järjestelmä on suunniteltu siten, että sisältöä tuotettaessa […]