Sivuston nopeuttaminen

Sivuston nopeuttaminen parantaa käyttäjäkokemusta ja Google-sijoituksia

Nykyteknologia mahdollistaa nopean verkkoyhteyden ja nopeasti latautuvat sivut, jolloin harva jaksaa jäädä odottamaan hitaasti latautuvan sivuston tietoja. Vielä harvempi siirtyy hitaasti toimivan sivuston sisällä sivulta tai artikkelilta toiselle.

Myös Google on jo pitkään tunnistanut sivujen nopeuden merkityksen ja käyttää sitä yhtenä tärkeänä kriteerinään sivujen laadukkuutta ja käyttäjäystävällisyyttä arvioidessaan. Hidas latautuvuus heikentää sivuston ns. auktoriteettia ja sen myötä sijoituksia hakutuloksissa.

  • Google arvioi sivustoa mm. kävijöiden sivuilla viettämän ajan, aktivoitumisen ja sivujen latausnopeuden avulla
  • Hitaasti latautuvat sivut paitsi karkottavat kävijöitä, ovat jo itsessään Googlelle sivuston laatua heikentävä tekijä
  • Hitaus heikentää sivuston mahdollisuuksia päästä Google-haun kärkisijoille, vaikka sisällön optimointiin panostettaisiin

Sivuston nopeus vaikuttaa myös maksetun Google Ads -mainonnan tehokkuuteen. Hidas latautuvuus heikentää mainoskampanjoille asetettujen avainsanojen laatupisteitä ja sen myötä heikentää mainosten näkyvyyttä Google-hauissa. Laatupuutteiden vuoksi myös mainosten klikkaushinnat voivat olla korkeammat.

Sivuston nopeuteen kannattaa panostaa, sillä se:

  • Saa kävijän viettämään pidemmän ajan sivustolla, siirtymään sen sisällä sivulta toiselle, palaamaan sivuille uudestaan ja ennen kaikkea lisäämään sitoutumista yritykseen, mikä voi näkyä myös esim. yhteydenottojen määrässä
  • Parantaa sivuston laatua Googlen silmissä, mikä jo itsessään voi parantaa hakukonesijoituksia
  • Parantaa Google Adsin laatupisteitä, mikä tekee klikkaushinnoista halvemmat ja mainosten näkyvyydestä paremman
  • Ehkäisee sivujen kaatumista mahdollisten suurten kävijäpiikkien kohdalla

Ota meihin yhteyttä, niin kerromme lisää erillisestä sivuston nopeuttamisprojektista.
myynti@verkkovaraani.fi / 050 46 123 46


Verkkosivujen pienkehityksellä paremmin tavoitteisiin

Tutustu tarkemmin eri tapoihin kehittää verkkosivuja, jotta ne vastaavat paremmin kohdeyleisön toiveisiin ja tuovat tuloksia kuten yhteydenottoja ja myyntiä.