Saavutettavat sivut ja graafinen suunnittelu uudelle opiskelijamedialle
Suunnittelimme ja toteutimme visuaalisen ilmeen sekä saavutettavat sivut uudelle joulukuussa 2021 perustetulle pohjalaiselle opiskelijamedialle. Tutustu projektiin ja uuteen Pomedia-verkkomediaan.
Pomedia on pohjalaisten opiskelijoiden yhteinen media, joka tarjoaa opiskelijoille alustan journalististen julkaisujen tuottamiselle.
Pomedian ensimmäinen toimituskunta perustettiin Etelä-Pohjanmaan Opiston verkkojournalismin koulutuslinjalla 14.12.2021. Sivusto on kuitenkin suunnattu kaikille Pohjanmaalla opiskeleville henkilöille, jotka voivat saada sisältöjään julkaistavaksi Pomediassa.
Opiskelijoiden äänenkannattaja
Pomedian tavoite on muun muassa saavuttaa ylioppilaslehtiä vastaava asema yhteiskunnallisessa keskustelussa ja kokeellisena suunnannäyttäjänä. Se antaa näkyvyyttä nuorille tekijöille ja parantaa opiskelijoiden mediataitoja.
Tavoitteitaan varten Pomedia tarvitsi oman muista medioista erottuvan visuaalisen identiteetin sekä saavutettavan verkkosivuston. Me Verkkovaraanissa pystyimme laaja-alaisen osaamisemme avulla nämä heille tarjoamaan.
Suunnittelimme ja toteutimme Pomedialle seuraavaa:
- Visuaalinen ilme, sisältäen logon, värimaailman, typografian, kuvakkeet, taustakuvat ja verkkosivuilmeen
- WCAG 2.1 -standardin kriteerien mukaisesti saavutettavan sivuston, joka on tekijöidensä ja kohderyhmänsä näköinen sekä helposti hahmotettava
- Käyttökoulutuksen, jonka perusteella toimituskunta voi helposti itse tuottaa sisältöä sivustolle
Mitä saavutettavuus on ja miksi se on tärkeää?