avoimet puutarhat

Puutarhaportaali uudistuu

Uudistamme kuluvan kevään aikana Puutarhaliitolle aiemmin toteuttamamme puutarhaportaalin sekä siihen liittyvän tapahtumailmeen ja materiaalit.

Jo vuodesta 2012 lähtien järjestettävä kotimaisia puutarhoja esittelevä Avoimet Puutarhat -tapahtuma on vakiintunut alan harrastajien ja muuten puutarhoista ja kasveista kiinnostuneiden henkilöiden keskuudessa. Myös media on löytänyt tapahtuman, jossa vierailee vuosittain n. 50 000 kävijää reilussa 500 erilaisessa puutarhassa ympäri Suomea.

Teemapäivän lisäksi aiemmin Puutarhaliitolle toteuttamaamme puutarhaportaalia on tarkoitus enemmänkin hyödyntää kotimaista puutarhamatkailua edistävänä kanavana. Näin puutarhaportaali uudistetaan täysin kuluvan kevään aikana tulevaa heinäkuussa järjestettävää Avoimet Puutarhat -päivää varten, mutta sen elinkaari jatkuu myös tapahtuman jälkeenkin.

Oman eAdmin 5 -ylläpitoalustan päälle rakennettava laaja ja monipuolinen verkkopalvelukokonaisuus mahdollistaa puutarhaharrastajille omien puutarhaprofiilien luonnin sekä ylläpidon portaalin kautta. Tapahtuman järjestämisestä vastaavalle Puutarhaliitolle löytyy lisäksi monipuoliset työkalut tapahtuman ja sivustolla olevien tietojen laajempaan hallintaan. Luonnollisesti uusi verkkopalvelu tulee olemaan mobiiiliyhteensopiva ja siinä hyödynnetään karttapalveluita ja tehokkaita hakutoimintoja itselleen mielenkiintoisten puutarhakohteiden löytämiseksi.

Uusi näyttävä tapahtumailme ja houkuttelevan värikäs verkkopalvelu lanseerataan kesän alkupuolella ennen 2.7.2017 järjestettävää teemapäivää.

Puutarhapäivä 2.7.2017

  • v. 2012 lähtien – jo kuudes teemapäivä
  • esillä lähes 500 kotimaista puutarhaa
  • kotipuutarhoja, yleisökohteita ja kauppapuutarhoja
  • kävijöitä vuosittain n. 50 000
  • maksuton, valtakunnallinen tapahtuma
  • vuosittain myönnettävä Avoin Puutarha -tunnuspalkinto